Muuttoliikkeestä muutto- ja logistiikka-alan palveluyritykseksi

kuva_historia1Niemen® taivalta muistelemassa Kalevi, Ilpo, Juha, Kai ja Esa Niemi


Laatikkovuokraamo autotallissa

Toimintamme alkoi vuonna 1981, kun isämme Kalevi Niemi osti pakettiauton ja alkoi tehdä pienimuotoisia muuttoja iltaisin ja viikonloppuisin. Pian hän osti sata muuttolaatikkoa, joita sitten vuokrasi asiakkaille Vantaan Itä-Hakkilan omakotitalon 10 neliön autotalli tukikohtanaan. Toimintamme pääsi hyvään vauhtiin, kun me, perheen neljä poikaa autoimme isä-Kalevia minkä omilta töiltämme ehdimme.

Vuonna 1984 ostimme kahden auton muuttoliikkeen, ja osa meistä veljeksistä jätti päivätyönsä. kuva_historia2Muuttojen lisäksi kiidätimme Fazerin uunituoretta leipää myymälöihin ja suoritimme pakettikuljetuksia ja lähettiajoa. Samana vuonna muutimme Vantaan Hiekkaharjussa sijaitsevaan uuteen omakotitaloon, johon oli varta vasten rakennettu iso 40 neliön autotalli ja varastotilat muuttoliiketoimintaa varten. Tuossa vaiheessa päätimme erikoistua vain muuttoihin.

Tilaukset siniseen ruutuvihkoon

kuva_historia4Pian myös siskomme Heidi jätti päivätyönsä toisaalla ja aloitti työt muuttoliikkeemme ensimmäisenä konttoristina. Aune-äiti otti kotona vastaan tilauksia ja merkitsi ne sinikantiseen ruutuvihkoon. Useimmiten muuttokeikkoja oli päivittäin pari kappaletta, joskus kiireaikoina samalle päivälle osui kolmekin keikkaa. Laatikoita hankimme lisää, ja niiden määrä kasvoi jo 2000:een. 

Alussa aikomuksenamme ei ollut kasvattaa yritystä miksikään suuryritykseksi, vaan tyytyä oman itsemme työllistämiseen; mahdollisuuteen olla ja toimia verraten vapaasti. Kasvu tapahtuikin vähän kuin varkain, ja asiakkaita tuli lisää ja lisää. Yhtäkkiä huomasimme, että kuva_historia7tarvitsimme ensimmäisiä kertoja keikoille apuun perheen ulkopuolisia työntekijöitä. Työpäivät ja -viikot pidentyivät huomaamatta. Meni useita vuosia, jolloin töitä tehtiin ilman kesä- tai talvilomia, yleensä kuusi tai seitsemän päivää viikossa.   

Matka ensimmäiselle lastauslaiturille 

Vuonna 1987 muutimme Vantaan Maarinkunnaalle ensimmäiseen varsinaiseen oikeaan liiketilaan. Sielläkään ei tosin ollut vielä lastauslaitureita, eikä pakettiautoissa ollut perälaitanostimiakaan.kuva_historia10 Laatikot lastasimme autoihin ja ulos käsipelillä, oli sitten kesäkuuma tai talvipakkanen. Toisinaan yhden päivän aikana laatikoita nosteltiin käsivoimin 15 kappaleen pinoissa autoihin ja autoista pois toista tuhatta kappaletta. Maarinkunnaan-varastotilat olivat kuitenkin ruhtinaalliset: sitä oli yhteensä noin 300 neliötä. Henkilökuntaakin alkoi yrityksessä olla jo noin 15 henkeä.

Helsingin Pitäjämäkeen, Karvaamokujalle, muutimme vuonna 1994. Henkilöstöä oli tuolloin noin 25 vakituista työntekijää. Yrityksestä tuli ensimmäistä kertaa helsinkiläinen muuttoliike, sillä siihen asti olimme toimineet Vantaalla. kuva_historia11Karvaamokujalla oli lastauslaituri ja tuon ajan tarpeisiin runsaasti varasto- ja toimistotilaa, kaikkiaan reilut 500 neliötä. Yrityksen kasvun vuodet saivat lisävauhtia Suomen EU-puheenjohtajuuskauden 1999 projektitehtävien myötä.


Niemi® muuttaa kaiken

kuva_historia12Vuonna 2001 toteutimme mittavan yrityskuvauudistuksen. Tuolloin muutimme kaiken: yrityksen logot, tunnukset ja värit, lomakkeistot, autojen ilmeen, työasut – aivan kaikki. Otimme käyttöön myös nykyisellään jo lähes kaikkien tunteman iskulauseen: Niemi® muuttaa kaiken.

Muuttoautojen määrä kasvoi vuosi vuodelta. Samaan tahtiin kasvoi myös muu toimintamme, ja Karvaamokujan tilat kävivät ahtaiksi. Vuonna 2002 pääsimme vihdoin muuttamaan Hankasuontielle uusiin, entisiä monin verroin suurempiin tiloihin. Konalaan siirryttäessä henkilökuntaa oli keskimäärin 120 henkilöä. Vaan eipä aikaakaan, kun etenkin kuva_historia13varastotilat alkoivat käydä ahtaiksi, ja lähialueilta jouduttiin hankkimaan lisätilaa. Hankasuontielle saimme myös kauan haaveilemamme kunnollisen muuttolaatikoiden pesulinjaston. Se oli siihen mennessä yrityksen suurin laiteinvestointi. Laitteisto tilattiin Hollannista mittatilaustyönä Niemen tarpeita varten.   

Merkittävä vaihe historiassamme tapahtui vuonna 2003, kun avasimme ensimmäisen pääkaupunkiseudun ulkopuolella sijaitsevan aluetoimiston Tampereella. Tampere ympäristöineen on pääkaupunkiseudun jälkeen suurin markkina-alue maassamme. Tampereen-toimipisteen perustamisella halusimme vahvistaa asemaamme myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.kuva_historia14

Mittava yhteistyö MM-kentillä

Niemi oli jääkiekon MM-kisojen 2003 virallinen yhteistyöyritys. Tehtävänämme oli huolehtia kolmella paikkakunnalla, Helsingissä, Turussa ja Tampereella, lehdistökeskusten rakentamisesta sekä kaluste-, tv- ja tietokoneasennuksista. Lisäksi vastasimme kaikkien koneiden, kalusteiden ja kisaorganisaation tarvikkeiden välivarastoinneista, kisatuotemyymälöiden pystytyksestä sekä joukkueiden varustekuljetuksista Helsingin, Turun ja Tampereen kuva_historia16välillä. Helsingissä huolehdimme myös muonitustilojen kalustuksen, kylmälaitteiden ja tiskialtaiden kuljetuksista sekä asennuksista. Kisojen aikana autoissa kulki 25 000 ruoka- ja juoma-annosta astioineen. 

MM-kisoja oli Niemeltä rakentamassa ja purkamassa 50–60 muuttajaa. Kisojen aikana töissä oli parinkymmenen hengen ydinryhmä ja päivystäjät kullakin kisapaikkakunnalla. Siirsimme ja asensimme kisojen aikana noin 400 televisiota, 300 tietokonetta, 3500 tuolia, 1000 pöytää ja 400 kaapistoa. Saman tavaramäärän purkamiseen kisojen jälkeen oli aikaa vain kaksi päivää.  kuva_historia17

Toimimme myös vuoden 2005 yleisurheilun MM-kisojen virallisena yhteistyökumppanina ja vastasimme kisojen logistiikasta. Vastuullemme kuului erilaisia kuljetus-, asennus- ja varastointitehtäviä, kuten esimerkiksi lehdistökeskusten rakentaminen, kaluste-, tv- ja tietokoneasennukset, laitteiden ja kalusteiden välivarastoinnit sekä joukkueiden varustekuljetukset. 

Stadionin ja kisakylän muutot alkoivat heti juhannuksena. Otaniemien kisakylässä tyhjensimme 1200 asuntoa jaMM2005 kalustimme ne urheilijoita varten. Teimmepä epävirallisen muuttojen Suomen ennätyksenkin: 600 asuntoa tyhjennettiin 18 tunnissa! Parhaimpina päivinä Niemeltä starttasi 50 muuttoautoa ja 300 muuttomiestä MM-kisoja rakentamaan. Kisatöissä olleet miehet venyivät uskomattomiin suorituksiin. Yöunet jäivät monelta etenkin avajaisia edeltävänä yönä hyvin lyhyiksi tai jopa kokonaan väliin. Kisojen aikana olimme aina valmiina mitä eriskummallisimpiin tehtäviin: hankimme jäähdyttelysaaveja urheilijoille, retkijakkaroita toimitsijoille, keikuimme nosturinnokassa kiinnittämässä lippuja kisakylän lipputankoihin, asensimme kävely- ja maratonreittien aidat, suunnittelimme ja toimitimme kuvaajien katsomoauton jne. kuva_historia18

Juhlatunnelmissa kohti ulkomaita

Vuonna 2005 ostimme ulkomaanmuuttoja vuodesta 1938 tehneen Kuljetusliike V. Stenvall Oy:n ja laajensimme näin tuotevalikoimaamme ulkomaanmuuttoihin. Vuonna 2006 meitä työllisti erityisesti Suomen toisen EU-puheenjohtajuuskauden kokousjärjestelyt. Vastuullamme oli Suomessa järjestettävien noin 120 kokouksen logistiikka ja rakentaminen noin 20 paikkakunnalla. kuva_historia19

25-vuotisjuhliamme vietimme toukokuussa 2006 ”Laatikkomatkalla” keväisen kauniilla Gran Klippanin saarella. 25-vuotisjuhlien jälkeen laajensimme toimintamme Turun suunnalle: Turun- toimipiste avasi ovensa heinäkuussa 2006.  

Toiminta laajenee edelleenkuva_historia20

Vuonna 2007 alkoi ”pohjoisen valloituksemme”, kun järjestyksessään neljäs toimipisteemme perustettiin Ouluun keskeiselle paikalle Sisustajantorille Iskun huonekalutavaratalon rakennukseen.

Oulun-toimipisteen avajaisvuonna pääsimme kosketuksiin Euroopan musiikkimaailman kanssa, kun olimme mukana rakentamassa toukokuussa 2007 Helsingissä pidettyjä Eurovision laulukilpailuja. Vastuullamme oli mm. 500-paikkaisen lehdistökeskuksen sekä pukuhuoneiden että oleskelutilojen rakentaminen ja kalustus, Hartwall Areenan valo-, ääni- ja videotekniikan sekä lavan rakentamiseen liittyvät aputyöt sekä välivarastointitilan hankinta ja varastotehtävät. Hartwall Areenan rakentaminen tapahtui kahdessa viikossa, ja tapahtuma purettiin ennätysajassa, 22 tunnissa. Niemeltä oli parhaimmillaan työvuorossa yli 100 henkilöä. 

Tapahtuma oli onnistunut kaikilta osin ja saimme osaksemme kiitoksia ja kehuja useasta suunnasta, eikä Talouselämä-lehden näyttävästi otsikoitu juttu "Muuttopalvelu Niemi voitti Euroviisut" mennyt pahastikaan pieleen.

Heti seuraavana vuonna, 2008, laajensimme toimintamme Jyväskylän talousalueelle ja veimme monipuoliset muutto- ja logistiikkapalvelumme Keski-Suomen yritysten ja kotitalouksien saataville.

Vuonna 2009 meidät hyväksyttiin Euroopan muuttoalan järjestön Fedemacin (The Federation of European Movers Associations) jäseneksi. Liittymällä Fedemaciin laajensimme huomattavasti kumppaniverkostoamme Manner-Euroopassa. Fedemaciin kuuluu noin 4000 muuttoalan yritystä 25 Euroopan maasta. Niemi on Fedemacin ensimmäinen ja ainoa suomalaisjäsen. 

Fedemacin lisäksi Niemi hyväksyttiin samana vuonna myös Kansainvälisen muutto- ja huolinta-alan yritysten yhteisön International Association of Moversin (IAM) jäseneksi. IAM:lla on yli 2000 muutto- ja huolinta-alan jäsenyritystä 165 eri maassa. 

Toimintamme laajeni vuonna 2010 Lahteen. Samana vuonna Helsingissä Niemestä tuli Suomen Messujen virallinen logistiikkapartneri, ja saimme myös oman toimipisteen Messukeskuksen yhteyteen. Siellä tarjoamme näytteilleasettajille kattavan valikoiman messulogistiikan palveluita aina pienten lähetysten vastaanotosta raskaiden laitteiden nostoihin ja osastolle haalauksiin. 

2010 päätimme kantaa oman osuutemme Itämeren suojelemiseksi ja teimme sitoumuksen Baltic Sea Action Groupin (BSAG) kanssa. BSAG on säätiö, jonka tarkoituksena on koota kaikki yhteiskunnan eri tahot Itämeren pelastamiseksi. BSAG:n sitoumuksen myötä luovuttimme WWF:n ja Pelastuslaitoksen käyttöön yhden jalkalavakontin per vuosi 2010-2012 välisenä aikana. Käytännössä kontteihin varastoitiin WWF:n vapaehtoisille tarkoitettua öljyntorjuntavälineistöä. Sitoumukseemme kuului konttien lisäksi niiden vienti onnettomuus-/harjoituspaikalle, sekä pelastusleirin pystytys ja purku. Sitoumus oli merkittävä edistysaskel Suomen öljyntorjuntajärjestelmässä ja se otettiin innolla vastaan niin WWF:ssä kuin Pelastuslaitoksessa. Kontit ovat edelleen BSAG:n käytössä. 

Muuttopalvelu Niemestä Niemi Palvelut 

30-vuotisjuhlavuotemme 2011 aloitimme kulttuurin merkeissä. Olimme mukana Turun kulttuuripääkaupunki 2011 -hankkeessa, joka koostui noin 200-250 erilaisesta kulttuuritapahtumasta, isoista avajaisista ja konserteista pienempiin produktioihin. Vastasimme hankkeen logistiikan suunnittelusta, aikataulutuksesta, hankintojen kilpailutuksista ja ohjauksesta yhdessä Turku 2011 -säätiön henkilöstön kanssa. 

Toimintamme 30-vuotista taivalta juhlimme 3.-4.2.2011 kahtena perättäisenä iltana Helsingin Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa. 

Kumpanakin iltana juhlapöydissä istui nelisensataa vierasta, joilla oli tilaisuus nauttia todella harvinaisista herkuista: täysin poikkeuksellisista arvovieraista, mielenkiintoisista puheenvuoroista, gourmet-tason pöydänantimista ja loisteliaasta musiikista. 

Ensimmäisen illan kunniavieraina olivat presidentti ja rauhannobelisti Martti Ahtisaari ja rouva Eeva Ahtisaari. Juhlavieraiden joukossa oli salintäydeltä muita pitkäaikaisia asiakkaita ja ystäviä ja meitä Niemiläisiä. 

Molemmat illat päättyivät Riku Niemen suurorkesterin mahtavaan musiikki-ilotteluun, johon solisteina liittyivät suurenmoiset Maria Ylipää, Sakari Kuosmanen, Jorma Kääriäinen - ja ´oman väen illan´ yllätysvieraana Pauli ´Pate´ Mustajärvi. 

Missäpä olisikaan ollut parempi tilaisuus julkistaa uusi nimemme, Niemi Palvelut Oy, kuin arvovaltaisen yleisön edessä. Nimenmuutoksella halusimme tarkentaa nimiemme sisältöä ja käyttöä vastaamaan paremmin toimintamme laajentunutta sisältöä. Olimmehan vuoden 1981 pienestä alusta kasvaneet Suomen suurimmaksi muuttopalveluyritykseksi, ja edenneet tekemään paljon muutakin: koti-, yritys- ja ulkomaanmuuttojen lisäksi myös tapahtuma-, logistiikka- ja messupalveluiden tehtäviä.

Näkyvyyttä eri areenoilla

Vuosi 2012 toi tullessaan medianäkyvyyttä monella suunnalla: ”oma sarjamme” Muuttajat pyörähti käyntiin 40 jaksollaan Jim-kanavalla, ja MTV3:n Itämeri-sarjassa vieraili Niemen henkilökuntaa sekä Saku Kuosmanen, yksi ’Niemen suurlähettiläistä’, kertomassa Niemen vastuullisuusasioista ja BSAG:n sitoumuksesta. 

Samana vuonna solmimme pitkäaikaisen yhteistyösopimuksen Hartwall Areenan yhteydessä toimivan ravintola- ja lehdistökeskuksen nimeämisestä Niemi Centeriksi, ja perustimme Niemi Heavy –liiketoiminta-alueen palvelemaan raskaampia nostoja, siirtoja ja kuljetuksia. 

Vuonna 2012 ja 2013 olimme mukana myös vuoden suurimmissa Suomessa järjestettävissä urheilutapahtumissa: jääkiekon MM-kisoissa (2012 ja 2013) ja yleisurheilun EM-kisoissa (2012). Viime vuosina olemmekin olleet yhä useammin mukana vaativissa tapahtumapalveluhankkeissa sekä suurten yleisö- ja ammattitapahtumien järjestelyissä, joissa olemme hoitaneet erilaisia kuljetus-, asennus-, rakentamistehtäviä kuten esimerkiksi lehdistökeskusten ja VIP-tilojen rakentaminen, kaluste-, tv- ja tietokoneasennukset sekä joukkueiden varustekuljetukset – näitä tehtäviä toteutimme myös vuoden 2012 – 2013 kisoissa. 

Oma kierrätysjärjestelmä – 0 % kaatopaikalle

Jätelaki velvoittaa noudattamaan etusijajärjestystä, jonka mukaan ensisijaisesti on vähennettävä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta. Jos jätettä kuitenkin syntyy, jätteen haltijan on ensisijaisesti valmisteltava jäte uudelleenkäyttöä varten tai toissijaisesti kierrätettävä se. Jos kierrätys ei ole mahdollista, jätteen haltijan on hyödynnettävä jäte muulla tavoin, mukaan lukien hyödyntäminen energiana. Jos hyödyntäminen ei ole mahdollista, jäte on loppukäsiteltävä.

Välitämme ympäristöstämme, ja vuonna 2013 saimmekin ylpeinä esitellä oman kierrätysjärjestelmämme laitteineen. Rakentamamme kierrätysjärjestelmän avulla kierrätettävät tavarat lajitellaan ja kierrätetään vastuullisesti ja oikein, jätehuoltomääräysten vaatimusten mukaan. Asiakkaalle tarpeettomat kodinkoneet, kalusteet, elektroniikka ja muut tavarat päätyvät ympäristöä kunnioittaen joko uusiokäyttöön tai lajittelun ja kierrätyksen kautta energiaksi ja uusiomateriaaliksi. Näin minimoimme kaatopaikkajätteen määrän. 

Yhteistyö Kierrätyskeskuksen ja lastensairaalan kanssa

Meille tärkeitä asioita ovat asiakkaat, henkilöstö ja ympäröivä maailma. Vuoden 2014 alussa solmimme yhteistyösopimuksen Kierrätyskeskuksen kanssa. Asiakkaidemme lahjoittamista tavaroista saatavat myyntitulot Kierrätyskeskus käyttää toimintansa ylläpitämiseen sekä ympäristöneuvontaan ja -koulutukseen pääkaupunkiseudulla. Näin me voimme olla omalta osaltamme auttamassa työttömien työllistymistä ja vähentämässä ympäristön kuormitusta. 

Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeen kunnialahjoittajaksi lähteminen oli yksi vuoden 2014 kohokohtia. Kunnialahjoittajana sitoudumme lahjoittamaan hankkeeseen vuoteen 2017 mennessä 100 000 euroa.

Niemen historian ensimmäinen osakeanti 

Vuonna 2014 järjestimme historiamme ensimmäisen osakeannin. Osakeannin myötä yhtiön omistuksesta 40 prosenttia myytiin työntekijöille, loppu 60 prosenttia tasattiin vanhojen omistajien, kolmen Niemen veljeksen kesken. Harvinaisella perheyrityksen osakeannillamme halusimme taata suomalaisomisteisuutemme ja lisätä jo ennestään korkeaa henkilöstön sitoutuneisuutta.

Stadion-säätiön kumppaniksi

Olemme aina olleet innokkaasti mukana rakentamassa suomalaista urheilun ja kulttuurin historiaa. Uusi lehti käännettiin, kun solmimme vuonna 2014 Stadion-säätiön kanssa Helsingin Olympiastadionin uudistamishankkeeseen liittyvän 4-vuotisen yhteistyösopimuksen. Olympiastadion remontoidaan kokonaan vuosien 2016-2018 aikana. Yhteistyön myötä toimimme yhtenä uudistamisprojektin kumppanina mahdollistaen logistiset palvelut Stadion-säätiön muille yhteistyökumppaneille. 

Gymnaestrada 2015

Voimistelun kansainvälinen suurtapahtuma Gymnaestrada kokosi heinäkuussa 2015 Helsinkiin 21 000 osallistujaa yli 50 maasta. Me olimme osaltamme rakentamassa tätä kansainväliseltä osallistujamäärältään suurinta Suomessa koskaan järjestettyä tapahtumaa. Erilaisten kuljetus- ja siirtotehtävien lisäksi rakensimme muun muassa Gymnaestrada-tapahtuman osastot Messukeskukseen. 

Suomalaista työtä – Avainlipputunnus

Suomalaisen Työn Liitto hyväksyi Niemi Palvelut Oy:n liiton jäseneksi vuonna 2015. Samalla meille myönnettiin oikeus käyttää Avainlipputunnusta. Tunnus kertoo, että tuote on valmistettu tai palvelu on tuotettu Suomessa ja työllistää Suomessa. 

Niemiläisiä on nyt yli tuhat – ja muuttolaatikoitakin jo yli 100.000!

Loppukesästä 2015 meitä Niemiläisiä oli kaikki vakituiset, työhön kutsuttavat ja osa-aikaiset mukaan laskettuina yli tuhat henkilöä. Pienestä vantaalaisesta muuttoyrityksestä on kasvanut suuryritys ja merkittävä työnantaja lama-ajan Suomessa.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä